lauantai 13. tammikuuta 2018

Jumalten sota - Rick Riordan

Nimi: Jumalten sota
Alkuteos: The Last Olympian
Trilogia/sarja: Percy Jackson, #5
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Julkaisuvuosi: 2009 (suomeksi 2012, Otava)
Sivuja: 356 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Newyorkilainen ongelmanuori Percy Jackson on valmistautunut koko vuoden puoliveristen leirillä sotaan Kronosta vastaan. Titaanien valtias armeijoineen on vahvempi kuin koskaan, ja puoliveristen leiristä Kronoksen joukkoihin siirtyneet luopiot vain vahvistavat sitä. Percyn on pysäytettävä ajan ruhtinas ennen kuin tämä hävittää koko länsimaisen sivistyksen.
      Kun olymposlaisten ja titaanien välinen armoton sota syttyy New York Cityn kaduilla, Percy muistaa vanhan ennustuksen ja alkaa epäillä, että taisteleekin omaa kohtaloaan vastaan.

Ajatukseni: Ja nyt on sitten ohi. Oi voi. Tämä sarja on kultaa.

Sota Kronoksen joukkojen ja Olympoksen jumalten ja heidän jälkeläistensä välillä on vihdoin täällä. Taistelutantereena toimii New York ja maaliviivana on Empire State Buildingin 600. kerroksessa sijaitsena Olympos ja jumalten asuinsija. Jumalat lähtevät sotaan Tyfonia vastaan samaan aikaan kuin puoliveriset puolustavatOlymposta maista käsin. Kronos joukkoineen usuttavat lukemattomia kammottavia antiikin hirviöitä sankarien kimppuun, ja taistelu on verinen, armoton ja kuolettava.

Luin tämän osan alun perin englanniksi. Viimeinen osa ei ollut vielä suomennettu ja olin silloin vuonna 2010 niin hullun kärsimätön, että neljännen osan päätyttyä hyppäsin heti pyörän selkään, ajoin keskustaan Stockmannille ja suureksi – nay, massiiviseksi – huojennuksekseni The Last Olympian löytyi hyllystä. Olin onnesta soikeana. Otin kirjan mukaan mökille ja vietin tunti tolkulla sen parissa. Nauttien. Ja surren.

Jumalten sota on huomattavasti raaempi ja traagisempi, mitä edelliset osat. Se alkaa heti toimintakohtauksella ja hyvin surullisella sellaisella. Siitä lähtien toiminta ei myöskään lakkaa edes siksi aikaa, että ehtisi henkeä vetää. Mikä on tietenkin aivan loistavaa. Sarjan päätösosat ovat aina hyvin haastavia kirjoittaa, sillä siihen pitäisi sitoa koko sarjan ajan juosseet juonet ilman aukkoja. Täydellinen aukottomuus on lähes tulkoon mahdotonta, sillä about aina löytyy aukkoja, kun aletaan oikein tiheäpiikkisellä täikammalla tarinaa läpi käymään.

Mutta Riordan teki hienoa työtä. Pidin tästä paljon enemmän mitä ensimmäisellä lukukerralla, mikä on paljon sanottua se, sillä pidin tästä ihan valtavasti silloin 2010. Kirja oli kuitenkin paljon surullisempi, mitä muistin. Useammin kuin kerran liikutuin syvästi. Riordan kirjoittaa tuon suuren taistelun hyvin uskottavasti, mikä luonnollisesti tarkoittaa paljon tuhoa ja ruumiita molemmin puolin. Minä liputan aina sitä, kun kirjailija uskaltaa uhrata omia hahmojaan. Se tekee tarinasta realistisen.

Ainoa oikea valituksen aiheeni on Rachel Elizabeth Dare ja se, miten Percy ei koskaan kykene sanomaan selkeästi, mitä tästä ajattelee. Dude, come on. Percabeth all the way. Ei se ole nyt niin vaikeaa antaa Rachelille lemput :D

En koskaan muuten lukenut Olympoksen sankarit -sarjaa. Ei mitään käryä miksi. Se vain meni tutkani ohi. Pitänee ottaa se tänä vuonna työn alle.

Percy Jackson –sarja
    4.5 Percy Jackson and the Sword of Hades (2009)
The Last Olympian | Jumalten sota (2009/2012)

Labyrinttitaistelu - Rick Riordan

Nimi: Labyrinttitaistelu
Alkuteos: The Battle of the Labyrinth
Trilogia/sarja: Percy Jackson, #4
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Julkaisuvuosi: 2008 (suomeksi 2010, Otava)
Sivuja: 367 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Kun Percy Jacksonin uuteen kouluun osuu yliluonnollisia kykyjä omaava kuolevainen ja ylipirteiksi cheerleadereiksi tekeytyneitä antiikin hirviöitä, tilanne muuttuu tukalaksi. Percy ei voi muuta kuin jättää taakseen poliisiauton sireenit ja koulun savuavat rauniot.
      Percy ystävineen saa tehtäväkseen etsiä muinaisen Daidaloksen rakennuttamasta, hirviöitä vilisevästä labyrintistä Adrianen langan. Vain sen avulla maanalaisissa sokkeloissa voi kulkea eksymättä ja joutumatta hirviöiden saaliiksi. Aikaa ei ole hukattavana – lanka on löydettävä ennen kuin titaanien valtiaan Kronoksen liittolaiset pääsevät siirtelemään sen avulla maanalaisia armeijoitaan.

Ajatukseni: Loppu kolkuttelee pian ovella. Labyrinttitaistelu nostaa odotukset viimeistä osaa kohti taivaisiin.

Percy on aloittanut jälleen uudessa koulussa eikä vuosi ala hyvin: hänen kimppuunsa käy kaksi cheerleader-hirviötä, joka pakottaa Percyn ottamaan hatkat jättäen jälkeensä kaaoksen. Hups. Percy palaa Annabethin kanssa Puoliveristen leiriin, jossa heille valkenee uusi tehtävä: selvittää Daidaloksen rakennuttaman labyrintin ja estää Luken johtamia Kronoksen joukkoja hyökkäämästä leiriin sitä kautta.

Labyrinttitaistelu oli vuosia säilynyt mielessäni sarjan lempiosanani. Pidin aivan valtavasti labyrinttiosuudesta ja kuinka se haastoi Annabethiä intellektuallisella tasolla. Annabeth on Athenen tyttärenä äärimmäisen älykäs ja nauttii suunnattomasti arkkitehtuurista ja opiskelusta. Hän pyrkii valmistautumaan labyrintin tarjoamaan haasteeseen, mutta joutuukin lopulta huomaamaan sen olevan lähes tulkoon mahdotonta.

Siksipä he joutuvatkin turvautumaan Rachel Elizabeth Daren apuun. Rachel tavattiin ensimmäisen kerran edellisessä osassa ja silloin saamme tietää, että tämä kykenee näkemään sumun lävitse. Rachel on outo hahmo. En osaa sanoa, mitä mieltä hänestä olen. Hän ikään kuin vain... on? En tiedä, minulla ei tälläkään kertaa ole sen suurempaa mielipidettä hänestä.

Titaanien kirouksen jalanjäljissä tämä on jälleen huomattavasti raaempi ja väkivaltaisempi, mitä edelliset osat. Hahmot kasvavat lukijoiden mukana, mikä tarkoittaa myös sitä, että kirjailija alkaa käsitellä teoksessaan kypsempiä aiheita. Tämä sama nähtiin Pottereissa ja se nähdään myös Jacksoneissä.

Labyrinttitaistelussa on paljon hyvää, mutta kaikkein parasta ilman epäilyksen häivääkään on Mrs. O'Leary. Voi. Hyvä. Luoja :DDD Kuka voisi olla pitämättä panssarivaunun kokoisesta karvakasasta, joka kuolaa kuutiollisen päivässä ja leikkiessä raatelee miekkailunukkeja palasiksi???? Mrs. O'Leary on suosikkihahmoni koko sarjasta :')

Percy Jackson –sarja
The Battle of the Labyrinth | Labyrinttitaistelu (2008/2010)
    4.5 Percy Jackson and the Sword of Hades (2009)

Titaanien kirous - Rick Riordan

Nimi: Titaanien kirous
Alkuteos: The Titan's Curse
Trilogia/sarja: Percy Jackson, #3
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Julkaisuvuosi: 2007 (suomeksi 2009, Otava)
Sivuja: 312 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Newyorkilainen koulupoika Percy Jackson saa ystävältään Groverilta hätäpuhelun. Antiikin kammottavin hirviö on herännyt, eikä Grover ole ainoa, joka on vaarassa. Hirviön huhutaan pystyvän tuhoamaan jopa Olympos-vuoren, jumalten asuinsijan.
      Ainoastaan metsästyksen jumalatar Artemis pystyisi jäljittämään hirviön, mutta hän on kadonnut jäljettömiin. Percyllä ja hänen puoliverisillä ystävillään on vain viikko aikaa löytää Artemis, ratkaista hirviön arvoitus ja selvittää, mitä karmea Titaanien kirous tarkoittaa.

Ajatukseni: Ensimmäisen lukukierroksen jälkeen olin vahvasti sitä mieltä, että tämä olisi suosikkini sarjasta. Nyt joudun jakamaan ensimmäisen sijan tämän, neljännen sekä viimeisen osan kanssa.

Percy, Annabeth ja Kultaisen taljan parantama, Zeuksen tytär Thaleia rientävät Groverin avuksi tämän löydettyä potentiaaliset puolijumalasisarukset, Biancan ja Nicon. Seuraa kamppailu hirviöiden kanssa, jonka seurauksena Annabeth katoaa. Metsästyksen jumalatar Artemis päättää lähteä jäljittämään herännyttä hirviötä, joka saattaa koitua Olympoksen jumalten tuhoksi, mutta katoaa itsekin retkelleen. Percy ja kumppanit lähtevät jälleen kerran seikkailuun pelastaakseen Annabethin ja Artemiin, mutta selvittämään myös, millaisia hirveitä voimia Luke ja Kronos ovat keräämässä puolelleen sotaan jumalia vastaan.

Titaanien kirous on aina pysynyt mielessäni äärimmäisen vahvana osana ja tämä uusintaluku todisti sen minulle. Titaanien kirous on jo selkeästi vakavampi, mitä edelliset kaksi osaa, ja se näkyy muutaman hahmon kanssa.

Annabeth on poissa ison osan tästä kirjasta, mikä on meille Percabethin shippaajille luonnollisesti kova pala. Jälleennäkeminen on kuitenkin sitäkin kultaisempi, etenkin kuin pääsemme näkemään, kuinka kova pala Annabethin menettäminen Percylle olisikaan. Mutta tavallaan myös pidin siitä, miten Percy joutui selviämään asioista ilman Annabethiä: se kasvatti häntä ja opetti häntä selviytymään asioista omine neuvoineen, ilman Annabethin viisauksia.

Thaleia on mielenkiintoinen tapaus. Muistan aina pitäneeni häntä Percyn tyttövastikkeena: molemmat osaavat olla aika kuumapäisiä ja johtajamielisiä, mikä synnyttää kahnauksia heidän välilleen. Minä pidän Thaleiasta. Hän ei ehkä ole kaikkein mukavin hahmo, mutta pidän paljon hänen särmikkäästä luonteestaan (kukaties juuri siksi, miten paljon hän minua Percystä muistuttaa).

Tässä osassa tapaamme ensimmäisen kerran sisarukset Bianca ja Nico DiAngelon, joilla on suurempi rooli tarinassa, mitä kukaan saattaisi uskoa. Lisäksi tutustumme metsästyksen jumalattareen Artemikseen sekä hänen metsästäjiinsä. Uusien hahmojen esitteleminen kesken sarjan on aina vaikea tehtävä, mutta mielestäni Riordan osaa tämän homman mestarillisesti. Huolimatta siitä, oletko täysin näiden uusien hahmojen fani, ne ovat selvästi merkittävässä osassa sarjan juonen kannalta ja tekevät työnsä moitteettomasti.

Titaanien kirous on mahtava. Pidin tarinasta, pidin Annabethin perheestä (josta olisin halunnut lukea paljon enemmän) ja koko siitä juonikaaresta, mistä teos nimensä saa. Aivan kuten silloin vuosia sitten, tälläkin kerralla Titaanien kirous loistaa mielessäni erinomaisena osana, joka on aivan kärkikahinoissa sarjan parhaiden osien kanssa.

Percy Jackson –sarja
The Titan's Curse | Titaanien kirous (2007/2009)
    4.5 Percy Jackson and the Sword of Hades (2009)

maanantai 8. tammikuuta 2018

18 must-read-teosta vuodelle 2018

TBR-pinojen suunnittelu on aina mukavaa puuhaa. Tähän aikaan vuodesta sitä tekee mieli lukea tyyliin kaikkea, ja mihin tahansa teokseen katseeni osuukin, haluaisin aloittaa sen vaikka heti.

Suunnittelin itselleni kahdeksantoista teoksen TBR-pinon vuodelle 2018. Haluan tänä vuonna laajentaa lukemistoani ja tutustua enemmän kauhuun, mysteereihin ja trillereihin, sillä nämä genret ovat alkaneet kiinnostaa minua viime aikoina aivan äärimmäisen paljon. Mielessäni kytee lista kirjailijoita, sekä tuttuja että tuntemattomia, joiden teoksiin haluan tänä vuonna tutustua.


  1. Lionel Shriver: We Need to Talk about Kevin
  2. Mark Z. Danielewski: House of Leaves
  3. David Mitchell: Cloud Atlas
  4. Kate Morton: Hylätty puutarha
  5. Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet
  6. Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää
  7. Stephen King: The Green Mile
  8. Stephen King: The Long Walk
  9. Stephen King: Uinu, uinu lemmikkini
  10. Alice Hoffman: The Museum of Extraordinary Things
  11. Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North
  12. Dave Eggers: The Circle
  13. Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset (Themis-kansiot, #1)
  14. Scott Lynch: The Lies of Locke Lamora (Gentleman Bastard, #1)
  15. V.E. Schwab: A Darker Shade of Magic (Shades of Magic, #1)
  16. S.J. Kincaid: Insignia (Insignia, #1)
  17. Sarah J. Maas: A Court of Thorns and Roses (A Court of Thorns and Roses, #1)
  18. Brandon Sanderson: The Final Empire (Mistborn, #1)

Luettu: 0/18

Listassani on mukana sekä kauhua, fantasiaa, historiallista fiktiota, mysteereitä, scifiä että trillereitä. Omasta mielestäni suhteellisen monipuolinen kokoelma. Kirjat eivät ole missään järjestyksessä, vaan listattu sitä mukaan, mitä ne mieleeni tulivat. Suurin osa näistä kirjoista löytyy omasta hyllystäni ja loput sitten noudan joko kirjastosta tai saatan ostaa omaksi. Useampi näistä on myös käännetty suomeksi, joten saattaa vaihdella, millä kielellä teoksen lopulta päädyn lukemaan.

Entuudestaan tuttuja kirjailijoita ovat Rosamund Lupton (Sisar), Stephen King (Carrie ja Se) ja Sarah J. Maas (Throne of Glass -sarja). Kokemukseni näiden kirjailijoiden kanssa ovat olleet joka kerta positiivisia, joten olen aika luottavainen näiden listallani olevien teosten suhteen. Toivottavasti osoittautuvat hyviksi!

David Mitchellin Cloud Atlas eli suomeksi Pilvikartasto on minun Mount Everestini; olen aloittanut sen kahdesti ja molemmilla kerroilla se jäi lopulta kesken. En osaa tarkalleen edes sanoa miksi, sillä kirja ei ollut millään muotoa tylsä tai huono. En ehkä ikään kuin osannut lukea sitä oikein? En tiedä, mutta haluan edelleen sen niin kipeästi lukea. Löysin aivan upean sidotun version tuosta teoksesta, joten minun oli pakko se itselleni hankkia. Tai no "pakko". Paremminkin minä vain halusin sen.

Larbalestierin jäljiltä halusin kovasti lukea lisää lapsipsykopaateista kertovia kirjoja (miten ilahduttava aihe) ja Lionel Shriverin We Need to Talk about Kevin (suom. Poikani Kevin) tuli mieleeni. En ole nähnyt kirjan pohjalta tehtyä leffaakaan, joten hyppään tarinaan sitten täysin puhtaalta pöydältä. Olen vain kuullut, että kyseessä on aika karu tarina.

Mark Z. Danielewskin House of Leaves on aika ajoin noussut esille kaikkien aikojen parhaita kauhukirjoja etsiessäni. Kyseessä on ilmeisesti aika kammottava teos, joka on sekä fyysinen että psykologinen tutkimusmatka todella pimeisiin paikkoihin, kerrottuna useissa eri tasoissa eri kertojien silmin. Aion nyt viimein uskaltautua sen pariin. House of Leaves saattaa olla koko listan odotetuin teos. Toivon totisesti sen olevan hyvä, sillä kaipaan elämääni kauhukirjaa, joka onnistuisi jäädyttämään kaltaiseni kauhugenren suurkuluttajan.

En aio ottaa tästä listasta mitään paineita, sillä siitä huolimatta luen niin kuin mieli tekee. Opiskelut tulevat luonnollisesti ensin, joten luen näitä teoksia niiden ehdoilla. Kuten aikaisemmin mainitsin, kandivuoteni on puolivälissä ja alkaa loppukiri noppien keräyksen osalta. Kun kiire yltyy opinnoissa, jää kaikki muu hyllylle odottamaan parempaa hetkeä.

Oletko lukenut jotain tältä listalta? Mitä aiot tänä vuottaa ottaa työn alle?

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Hirviöidenmeri - Rick Riordan

Nimi: Hirviöidenmeri
Alkuteos: The Sea of Monsters
Trilogia/sarja: Percy Jackson, #2
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Julkaisuvuosi: 2006 (suomeksi 2009, Otava)
Sivuja: 284 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Antiikin hirviöt eivät jätä Percyä rauhaan edes kesäleirillä. Hän ei ole enää varma, onko kunnia vai kirous olla jumalten sukua...
      Newyorkilaista Percy Jacksonia pidetään koulussa surkeana oppilaana. Todellisuudessa hän on merenjumala Poseidonin poika. Kun muilla alkaa leppoisa loma, Percy lähtee Puoliveristen kesäleirille.
      Leiriä suojeleva Thalian petäjä on myrkytetty. Taikaesine, jonka avulla petäjä pelastuisi, on ollut kadoksissa satoja vuosia, eikä sitä voi löytää ennen kuin on ylittänyt Hirviöidenmeren. Saman meren halki ovat joutuneet purjehtimaan historian sankarit Odysseuksesta alkaen.
      Etsintämatka on täynnä vaaroja. Percyn ja hänen ystävänsä Annabethin on pelastettava pahasta pulasta myös satyyri Grover. Samalla paljastuu Percyn perhettä koskeva kammottava salaisuus.

Ajatukseni: Minun täytyi jatkaa seuraavaan osaan heti Salamavarkaan luettuani. Kuten sanoin, näihin koukuttuu niin tajuttoman helposti.

Percy Jackson palaa puoliveristen leirille kaaokseen: hirviöt ovat hyökänneet leirille ja sen suojaus on murtumassa. Kauhukseen Percy saa huomata, että Thaleian, Zeuksen tyttären, petäjä on myrkytetty, ja että ainoa keino pelastaa sekä puu että leiri on etsiä käsiin maailman väkevin parannuskeino, Kultainen talja. Mutta petäjä ei ole ainoa asia, joka saa Percyn huolestuneeksi: hänen paras ystävänsä Grover on kadonnu. Percy, Annabeth ja Percyn velipuoli, kyklooppi Tyson, hiipivät salaa leiristä ja matkaavat Odysseuksen lailla halki Hirviöidenmeren etsimään sekä taljaa että Groveria. Heidän tiellään seisoo kuitenkin takkinsa kääntänyt Luke, joka haluaa taljan itselleen aikomuksenaan herättää sekä sankarien että jumalien pahin vihollinen.

Olen aina mieltänyt tämän osan sarjan heikoimmaksi. En missään nimessä huonoksi, mutta muiden osien rinnalla Hirviöidenmeri on se, joka mielessäni pyörii kaikkein vähiten. Se on kuin Harry Pottereiden Salaisuuksien kammio: sen lukee muiden mukana, mutta siihen tuskin palaa kun haluaa lukea vain yhden osan sarjasta. Näin ainakin minulla.

Vaikkei siis suosikkini sarjassa, Hirviöidenmeri on aivan yhtä taattua laatua kuin muutkin osat. Se on huomattavasi lyhyempi mitä edellinen osa, eli myös hyvin nopealukuinen (luin tämän muutamassa tunnissa lukumaratonin aikana). Toiminta alkaa heti alussa, mikä nappasi minut lukijana saman tien mukaansa.

Percyn ja Annabethin epätodennäköinen ystävyys jatkuu vahvana tässä osassa. Merenjumalan poika ja viisauden jumalattaren tytär löytävät toisistaan lojaalit ystävykset ja kumppanit, jotka voivat luottaa toisiinsa samalla kuin kinastelevat kuin vanhempansa konsanaan. Nämä kaksi ovat yksiä kaikkien aikojen suosikkishippauksiani, sillä perusta sille rakennetaan useamman kirjan aikana, eikä ole siis millään muotoa instalovea.

Siinä missä vuosia sitten Luke ainoastaan otti minua päähän, tällä kertaa olen paljon kiinnostuneempi hänen hahmostaan. Luke ja Percy ovat tietyllä tapaa saman kolikon kääntöpuolet: Luke on negatiivisten tunteiden ajama, kun taas Percy rationaalisen ajattelun ajama. Tämä vastakkaisasettelu näiden hahmojen välillä on todella mielenkiintoinen, etenkin kun mukaan otetaan vielä Annabeth ja hänen historiansa Luken kanssa.

Muistan selkeästi, miten suuri OMG-hetki loppu oli silloin vuosia sitten. Olin kauheissa tuskissa, kun en päässyt kolmannen osan pariin heti, vaan jouduin odottamaan viikonlopun yli. Riordan onnistui kirjoittamaan kirjan loppuun todella onnistuneen koukun. Siinä hän onkin taitava.

Percy Jackson –sarja
The Sea of Monsters | Hirviöidenmeri (2006/2009)
    4.5 Percy Jackson and the Sword of Hades (2009)

Salamavaras - Rick Riordan

Nimi: Salamavaras
Alkuteos: The Lightning Thief
Trilogia/sarja: Percy Jackson, #1
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Julkaisuvuosi: 2005 (suomeksi 2008, Otava)
Sivuja: 367 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★

Juonikuvaus: Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen? Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi…
      Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet.” Mistä matikanope oikein puhuu? Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään.

Ajatukseni: Luin tämän sarjan ensimmäisen kerran vuonna 2010, kun elokuvan trailerin huomasin. Olen useita kertoja pyöritellyt mielessäni uusintalukua ja vihdoinkin sen tein. Ihania nämä Jacksonit!

Percy Jackson on 12-vuotias poika, joka on vuosittain joutunut vaihtamaan kouluja jouduttuaan aina mitä eriskummallisimpiin vaikeuksiin. Hänen ylivilkas luonteensa, keskittymis- ja lukivaikeudet tekevät elämästä vaikeaa, eikä hänen oloaan paranna tieto siitä, että hänen äitinsä kärsii poikansa vaikeuksien vuoksi. Eräänä iltana Percylle paljastuu jotain häkellyttävää: hänen isänsä on kreikkalainen jumala, ja hänen täytyy paeta henkensä edestä Puoliveristen leirille. Percyä syytetään erään väkevän aseen varastamisesta, joka saattaa sytyttää jumalten välille niin suuren sodan, ettei vastaavaa ole kuunaan nähty. Percyllä ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä etsintäretkelle kumppaniensa Annabethin ja Groverin kanssa ja palauttaa tuo varastettu ase oikealle omistajalleen ennen kesäpäivänseisausta.

Nämä kirjat ovat ikuisia suosikkejani. Kreikkalainen mytologia on aina ollut lähellä sydäntäni ja tapa, jolla Riordan nivoo sen yhteen nykykulttuurin on hupaisaa ja jännittävää luettavaa.

Percy ja Annabeth ovat yksiä kaikkien aikojen suosikkihahmojani. Percy on hauska, vähän kömpelö ja harkitsematon toimissaan, mihin Annabethin älykkyys ja tilanteenlukutaito tuo tasapainoa, tehden heistä todella tehokkaan kaksikon seikkailussa Amerikan halki. Grover taasen oli aivan yhtä hömelö, mitä muistinkin. Minua hymyilytti hänen toilailunsa, etenkin kun tiesin, miten paljon hänkin kehittyy sarjan aikana. Nämä hahmot ovat todellista kultaa.

Oli mielenkiintoista huomata näin toisella lukukerralla varttuneemmin silmin, kuinka paljon vakavia aiheita Riordan käsittelee. Grover, satyyri, on todellinen ympäristöaktivisti ja sanoo painavaa asiaa ihmisten tavasta tuhota luontoa, ja najadit, makeanvedenneidot, harmittelevat saastetta joissa ja merissä. Nuortenkirjan ”leimasta” huolimatta Riordan on onnistunut sisällyttämään hykerryttävään seikkailuunsa myös oikeasti relevanttia ja painavaa asiaa.

Elokuva oli minulle niin karvas pettymys, etten ole kyennyt katsomaan sitä toistamiseen. Toisen osan katsoin vasta vuoden päästä sen ilmestymisestä, sillä olin täysin menettänyt kaiken toivon sen suhteen. Ainoa asia, mitä silloin kykenin ajattelemaan, oli miksi. Miksi käsikirjoitus oli sellainen? Miksi näyttelijät olivat parikymppisiä? Miksi perusjuoni pilattiin niin totaaliseksi? Miksi kaikki se potentiaali 'seuraavasta Harry Potterista' heivattiin ikkunasta niin perusteellisesti? En. Pysty. Käsittämään.

Tämä sarja on minulle rakas, mutta elokuvat voidaan nakata menemään. Oli niin kiva palata taas näiden tuttujen kirjojen ja taatun viihteen pariin. Percy Jacksonit ovat niin helppoja ja nopealukuisia, että niiden läpi lentää aivan hetkessä, joten ne sopivat täydellisesti kiireen keskelle tuomaan sen hetken helpotuksen. Huono puoli toki on se, että näihin koukuttuu niin armottomasti, ettei voi olla hakematta seuraavia osia kirjastosta, jotta pääsisi jatkamaan Percyn ja kumppaneiden seikkailujen parissa. Oh well.

Oletko jo tutustunut tähän sarjaan? Ai et? No uuden vuoden kunniaksi on hyvä aloittaa! Percy Jackson on sen arvoista.

Percy Jackson –sarja
The Lightning Thief | Salamavaras (2005/2008)
    4.5 Percy Jackson and the Sword of Hades (2009)

torstai 4. tammikuuta 2018

My Sister Rosa - Justine Larbalestier

Nimi: My Sister Rosa
Kirjailija: Justine Larbalestier
Kustantaja: Soho Teen
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 320 englanninkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: What if the most terrifying person you know is your ten-year-old sister?
      Seventeen-year-old Aussie Che Taylor loves his younger sister, Rosa. But he’s also certain that she’s a psychopath—clinically, threateningly, dangerously. Recently Rosa has been making trouble, hurting things. Che is the only one who knows; he’s the only one his sister trusts. Rosa is smart, talented, pretty, and very good at hiding what she is and the manipulation she’s capable of.
      Their parents, whose business takes the family from place to place, brush off the warning signs as Rosa’s “acting out.” Now that they have moved again—from Bangkok to New York City—their new hometown provides far too many opportunities for Rosa to play her increasingly complex and disturbing games. Che’s always been Rosa’s rock, protecting her from the world. Now, the world might need protection from her.

Ajatukseni: Odotin tätä teosta pitkään. Vuoden päivät. My Sister Rosa oli sen arvoista.

Che Taylor vannotti pikkusiskoaan Rosaa, ettei tämä koskaan tappaisi enää mitään – tai ketään sen puoleen. Che nimittäin näkee Rosan enkelimäisen ulkokuoren taakse: hänen pikkusiskonsa on psykopaatti. Che on ottanut tehtäväkseen pitää Rosan kurissa, mutta se on hyvin vaikeaa tämän löytäessä aina porsaanreikiä tekemistään lupauksista. Kun Che perheineen muuttaa New Yorkiin, huomaa hän harmikseen uuden kaupungin ja sen ihmisten tarjoavan Rosalle aivan liian paljon mahdollisuuksia tehdä kammottavia asioita.

Kuulin My Sister Rosasta ensimmäisen kerran Little Book Owlin Catrionan arviosta ja tiesin, että tässä oli teos joka minun täytyi lukea. Kirja julkaistiin Australiassa tammikuussa 2016, mutta Suomeen saatava painos ilmestyi vasta loppuvuodesta. Sain kirjan vihdoin käsiini alkuvuodesta 2017 ja ehdin sitä jokusen kymmentä sivua lukea, kunnes se mainitsemani massiivinen lukujumi iski ja kirja jäi kesken.

Nyt teoksen sitten loppuun lukekeena voin todeta, että olipa kyllä melkoinen tarina. Herätti paljon tunteita ja ajatuksia siitä, miten itse toimisin, jos olisin ollut Che'n kengissä. Kuinka kerrot kenellekään, että enkeliltä näyttävä pikkusiskosi on todellisuudessa psykopaatti? Kuka sitä uskoisi? Kuinka kykenisit vakuuttavaan ketään olevasi tosissasi? Kuinka sellaisen asian otat edes esille?

Minua turhautti Che'n puolesta niin paljon. Kukaan ei usko häntä Rosasta, joten hän on aika lailla lakannut yrittämästä varoittaa ihmisiä. Rosa on hyvin viehättävä ja laskelmoiva kymmenvuotias, joka osaa kietoa aikuiset pikkusormensa ympärille. Hän osaa löytää lupauksista aina jonkin porsaanreiän, kääntää tilanteet omaksi edukseen ja manipuloida ihmiset tekemään mitä haluaa saaden heidät kuitenkin uskomaan, että kyse on heidän omasta tahdostaan. Larbalestier on kirjoittanut Rosan hahmon niin taitavasti ja uskottavasti. Lisäksi hän kuvaa Che'n ahdinkoa ja sisäistä ristiriitaa niin hyvin, etten voinut olla tuntematta myötätuntoa häntä kohtaan.

Tässä kirjassa on sekä paljon puhetta uskonnosta että kiusallista teiniromantiikkaa. En osaa päättää, pidinkö niistä vai en. Toisaalta on positiivista, että Larbalestier pyrki kuvailemaan Che'n elämää myös hänen perheensä ulkopuolelta ja siihen kuuluu teinihormoonien täyteinen romanssi sekä tämän tytön elämään vahvasti kuuluva kristinusko. Mutta toisaalta sitten taas en pahemmin perusta näin voimakkaasta messuamisesta, joten se sai minut pyörittelemään silmiäni.

Tietyllä tapaa minusta tuntui, että Larbalestier heitti liian paljon potentiaalia menemään lopun suhteen. Se tuntui niin hutaistulta, vaikka siinä olisi ollut aivan oivallinen tilaisuus sukeltaa aina vain syvemmälle Che'n sekopäiseen perhedynamiikkaan. Sen sijaan kelkka käännetään heti takaisin teiniromantiikan puoleen. Harmitti, sillä olisin niin paljon mieluummin lukenut enemmän Che'n hyvin oudosta perhedynamiikasta.

My Sister Rosa on aika erikoinen teos. Ei outo, vaan erikoinen. Siinä on jotain hyvin viehättävää, aivan kuten myös todella vieroksuttavaa. Karsastin useita asioita tässä teoksessa, mutta hyvin positiivisella tavalla. Suosittelen.

The Safest Lies - Megan Miranda

Nimi: The Safest Lies
Kirjailija: Megan Miranda
Kustantaja: Crown Books for Young Readers
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 357 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★★☆

Juonikuvaus: Can fear be inherited?
      Kelsey has lived most of her life in a shadow of fear, raised to see danger everywhere. Her mother hasn’t set foot outside their front door in seventeen years, since she escaped from her kidnappers with nothing but her attacker’s baby growing inside her—Kelsey.
      Kelsey knows she’s supposed to keep a low profile for their own protection, but that plan is shattered when she drives off a cliff and is rescued by volunteer firefighter and classmate Ryan Baker.
      A few days later, she arrives home to face her greatest fear: her mother is missing. She and her mother have drilled for all contingencies—except this one. Luckily, Ryan is as skilled at emergency rescues as Kelsey is at escape and evasion.
      To have a chance at a future, Kelsey will have to face all her darkest fears. Because someone is coming for her.
      And the truth about the past may end up being the most dangerous thing of all.

Ajatukseni: Jälleen kerran Megan Mirandan kirjan parissa. Ei ihan niin hyvä, mitä toivoin, mutta 3.5 tähden arvoinen lukukokemus silti.

Kelseyn äiti joutui nuoruudessaan kidnappauksen uhriksi. Hän oli kadoksissa vuoden päivät, kunnes lopulta löytyi elossa ja raskaana, muistamatta lainkaan, mitä hänelle tapahtui. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin Kelsey pohtii, onko pelko periytyvää vai opittua. Hänen äitinsä on opettanut tytärtään varomaan kaikkea ja kaikkia sekä löytämään joka paikasta parhaat pakoreitit, edes varmuuden vuoksi. Kelsey on alkanut pohtia, onko hänen äitinsä sekä oma pelkonsa silkkaa vainoharhaa, kunnes eräänä iltana hän palaa kotiinsa vain huomatakseen äitinsä kadonneen ja aseistautuneiden miesten pyrkivän sisään heidän vankasti suojattuun taloonsa.

Lensin kirjan läpi yhdessä päivässä, mikä kertonee kahdesta asiasta: 1) minä pidän Mirandan kirjoista ihan valtavasti ja 2) kirja on aivan äärimmäisen koukuttava ja se täytyi saada loppuun niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta. The Safest Lies on kuitenkin tasoltaan heikompi, mitä muut häneltä lukemani kirjat.

Ongelmani oli pääasiassa aivan äärimmäisen epätasainen kerronta. The Safest Lies alkoi niin hyvin. Luin tarinaa suurella mielenkiinnolla ja halusin palavasti tietää, mitä tuleman piti, kunnes päästään kohtaukseen, joka kesti yhtäjaksoisesti lähemmäs sata sivua. Sen jälkeen tarinan eteneminen hidastui merkittävästi ja muuttui jokseenkin katkonaiseksi. Juonen tahditus oli todella vinksallaan ja olisi kaivannut editointia.

Hahmot olivat varsin epätasaisia ja heidän motiivinsa olivat usein todella huonosti selitetty. Kelsey oli varsin hyvä päähenkilö, ei siinä mitään, mutta sitten on esimerkiksi Ryan, jolla ei tunnu olevan oikein mitään kunnon roolia tarinassa. Alussa on kohtaus, joka ei tuntunut sopivan juoneen, vaan toimi pelkkänä kickstartterina Kelseyn ja Ryanin romanssille. Hahmot oli lähinnä vain nakattu yhteen ilman, että kirjailija olisi juurikaan käynyt läpi heidän motiivejaan saatika sitten persooniaan.

Tiedättekö niitä kirjailijoita, joiden teokset noin yleisellä tasolla ovat yleisön mielestä aika keskinkertaisia, mutta sinulle niissä on juuri sitä maagista sitä jotain? Megan Miranda on minulle sellainen kirjailija. Haluan ja aion lukea kaiken, mitä hän kirjoittaa. The Safest Lies on viides lukemani kirja häneltä, minulla on vielä kaksi teosta odottamassa ja huhtikuussa ilmestyy hänen uusimman teoksensa pokkariversio. Miranda kirjoittaa tavalla, joka kolahtaa minuun aivan äärimmäisen lujaa. Se tunne, kun kemiat kohtaavat ja löytää itselleen lempikirjailijan, on aivan mahtava.

The Safest Lies oli varsin ennalta-arvattava, mutta eipä tuo mitään, viihdyin lukemani parissa silti hyvin. Kaikista lukemistani Miranda teoksista tämä on heikoin (pois lukien Vengeance, joka on jatko-osa), mutta ei edes heikkona teoksena ollut lainkaan huono.

Olen sanonut tämän aikaisemminkin ja aion sanoa jälleen kerran: haluan lukea kaiken, mitä Megan Miranda kirjoittaa. All the Missing Girls on jo aloitettu.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Viisi vuotta Tarinoiden syvyyksissä + muutama sananen vuodesta 2018

Tarinoiden syvyydet, kirjablogi, jonka aloitin abivuotenani, täyttää tänään viisi vuotta. Viisi. Puoli vuosikymmentä. Vaikea uskoa, miten monta vuotta olen tätä jo tehnyt.

Viidentenä vuotenaan blogi koki syvän horroksen, kun menetin kaiken motivaation tehdä suunnilleen yhtään mitään, kuten tässä postauksessa kerroin. Meni kuukausia eikä blogi päivittynyt, kunnes lopulta loppusyksystä jälleen aktivoiduin ja aloin tuntea oloni jälleen omaksi itsekseni. Huomasin, miten paljon kaikkea olin missannut blogimaailmassa ja samalla harmitti, että olin niin perusteellisesti blogini hylännyt, mutta elämä on ja asioita tapahtuu. Just roll with it.

Tänä vuonna haluan lukea enemmän ja monipuolisemmin. Haluan kokeilla uusia genrejä ja tutustua vanhempiin teoksiin, jotka ovat roikkuneet jo kauan lukulistallani. Haluan myös lukea uusiksi muutamia vanhoja suosikkejani sekä lukea teoksia jo entuudestaan tutuilta kirjailijoilta. Tänä vuonna haluan lukea enemmän kauhukirjoja (kiitos, Se) sekä mysteeri-trillereitä (Gillian Flynn, odotan sinua aina). Haluan myös saattaa loppuun VIHDOINKIN sellaisia teoksia, jotka olen aloittanut joskus kauan sitten ja jättänyt sittemmin kesken. I'm looking at you, Cloud Atlas. Haluan myös vihdoinkin rohkaistua ja lukea Mark Z. Danielewskin House of Leavesin.

Tämä vuosi tulee kuitenkin olemaan melkoisen kiireinen ja varmasti stressaava. Kandivuosi on jo puolivälissä ja viimeisten opintopisteiden kasaan riipiminen on edessä. Olen aika pahasti jäljessä, sillä syksyni meni niin umpisurkeasti kun en mitään saanut aikaiseksi. Jää siis nähtäväksi, kuinka onnistunut kaiken tämän suorittamisessa olen. Mutta sen sijaan, että ajaisin itseni hermoromahduksen partaalle, olen päättänyt höllätä sen verran, että otan kandin paperit ulos vasta syksyllä; annan siis itselleni aikaa hoitaa kurssit kunnolla sen sijaan, että sutaisisin ne vasemmalla jalalla läpi. Haluan hoitaa hommani kunnialla.

Näin siis kickstarttaamme Tarinoiden syvyyksien kuudennen vuoden ja olkoon se runsaasti parempi, mitä edellinen. Aion nauttia hyvistä kirjoista ja toivottavasti onnistun sivuuttamaan kaikkein surkeimmat tekeleet. Toivon, että löydän vuonna 2018 tajunnan räjäyttäviä teoksia ja uusia lempikirjoja. Toivon myös, että löydän uusia kirjailijatuttavuuksia, joiden teoksia halajan lukea vielä vuosienkin päästä.

Lyhyesti siis sanottuna, paljon onnea viisivuotiaalle blogille ja ihanaa uutta vuotta 2018 kaikille! ♥

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Ihme - R.J. Palacio

Nimi: Ihme
Alkuteos: Wonder
Kirjailija: R.J. Palacio
Kääntäjä: Inka Parpola
Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2017, WSOY)
Sivuja: 336 suomenkielisessä kovakantisessa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★★★

Juonikuvaus: Hauska ja rohkaiseva romaani ennakkoluulojen kohtaamisesta
      "En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta."
      August Pullmanin kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Kotikoulua tähän mennessä käynyt Auggie on nyt aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Se kiehtoo ja pelottaa. Hän on ihan tavallinen nuori epätavallisten kasvojensa takana, mutta saako Auggie uudet koulukaverinsa uskomaan sen?
      R. J. Palacio on kirjoittanut modernin klassikon - Ihme on hauska, rohkaiseva ja koskettava romaani, jota on vaikea päästää käsistään. Sen haluaa jakaa muiden kanssa ja sen tarina tarttuu syvälle lukijan mieleen. Monen kertojan äänellä etenevässä tarinassa on useita haavoittuneita henkilöitä, joiden taakka ei ole niin näkyvä kuin Auggien, mutta yhtä vaikea käsitellä. Heidän rinnallaan Auggiesta tulee helposti samaistuttava henkilö.

Ajatukseni: Voi hyvä luoja miten ihana kirja tämä oli. Niin suurella sydämellä tehty, että se sulatti minut aivan täysin.

Kymmenvuotiaan August ”Auggie” Pullmanin kasvot ovat hyvin epämuodostuneet, jonka vuoksi hän on ollut käynyt leikkauksesta toiseen ja ollut kotikoulutettavana. Kunnes nyt, kun hänen vanhempansa nostavat esille ajatuksen julkiseen kouluun menosta. Aluksi ajatus kammottaa Auggieta, mutta lopulta hän suostuu. Uudessa ympäristössään Auggie opettelee navigoimaan tiensä läpi kiusaajien, ystävien ja uusien kokemusten.

Ei voi olla totta, että näin ihana kirja on edes olemassa! Havahduin kunnolla tähän vasta kun elokuva ilmoitteli tulostaan trailerin muodossa, ja se vaikutti niin symppikseltä, että pakko tämä oli lukea. Aivan ihana teos!

Ihme on aivan äärimmäisen helppo ja nopealukuinen. Se on kirjoitettu Auggien lisäksi muutaman muunkin hahmon näkökulmasta, joten saamme varsin kokonaisvaltaisen kuvan tapahtumista. Pidin jokaisen kertojan äänestä ihan älyttömästi, sillä he kuulostiva juuri sellaisilta kuin olivatkin: lapset kuulostivat lapsilta ja teinit kuulostivat teineiltä.

Auggie on aivan ihana hahmo! Hänen äänensä on hauska ja itsetietoinen, sarkastinen ja samalla myös vähän surumielinen. Kirjassa nousee hyvin esille se, että Auggien kasvojen epämuodostumat eivät vaikuta hänen älykkyyteensä millään tavalla, vaikka ihmiset hänen ympärillään saattavat niin luulla. Auggie onkin fiksu kymmenvuotias, jonka ensimmäistä kouluvuotta on hauska ja koskettavaa seurata.

Ihme on hyvän mielen kirja, joka rakastutti minut ihan täysin. Hymyilin, nauroin, tunsin myötätuntoa ja surua kaikkia hahmoja kohtaan, myös kiusaajia. Palacio on onnistunut luomaan tarinallaan jotain todella kultaista ja jos minulta kysytään, jokaisen tulisi lukea tämä teos. Ihme kuuluisi kouluun luettavien teosten joukkoon ilman epäilystäkään sen tärkeiden, aina olennaisten teemojensa vuoksi.

Minun on kyllä aivan pakko käydä elokuva tammikuussa katsomassa. Se vaikuttaa trailerinsa ja muutamien clippiensä perusteella suhteellisen uskolliselta kirjalle ja suurin osa arvioistakin ovat olleet hyvin positiivisia, joten aion rohkaistua ja mennä se katsomaan. Toivottavasti tekee kunniaa tälle kirjalle!

Lukunäyte: Kotona, sivu 44
”Julian.”
      ”Eikä hän siis ollut kiva?”
      ”Ei todellakaan.”
      ”Ai.” Äiti ajatteli asiaa hetken. ”Okei, hän on siis niitä tyyppejä, jotka käyttäytyvät ei lailla aikuisten edessä ja toisella lailla lasten edessä?”
      ”Joo, niin kai.”
      ”Äh, että minä inhoan niitä”, äiti vastasi ja nyökkäsi.
      ”Hän oli ihan että 'no niin August, mikä sinun naamaasi vaivaa?'” minä sanoin koko ajan Daisya katsoen. ”Olitko sinä tulipalossa tai jotain?”
      Äiti ei sanonut mitään. Kun katsoin häntä, huomasin, että hän oli totaalisen järkyttynyt.
      ”Ei hän sitä ilkeällä tavalla sanonut”, sanoin nopeasti. ”Hän vain kysyi.”
Äiti nyökkäsi.
      ”Mutta minä tosiaan tykkäsin Jackistä”, sanoin. ”Hän sanoi, että 'ole hiljaa, Julian!'. Ja Charlotte sanoi, että 'sinä olet niin töykeä, Julian!'”
      Äiti nyökkäili jälleen. Hän painoi sormensa otsalleen ihan kuin olisi työntänyt päänsärkyä taaemmas.
      ”Olen ihan kamalan pahoillani, Auggie”, hän sanoi hiljaa. Hänen posknsa olivat kirkkaanpunaiset.
      ”Ei, kaikki on ihan hyvin, äiti, ihan totta.”
      ”Sinun ei tarvitse mennä kouluun, ellet halua, nuppu.”
      ”Haluan minä”, sanoin.
      ”Auggie...”
      ”Ihan oikeasti, äiti, kyllä minä haluan.” Enkä minä valehdellut.