keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Blogistanian kesälukumaraton + GoT + Outlander


Hyllytontun höpinöitä -blogissa järjestetään lukumaratoni, jonka ajankohta on 26.6.2015. Osallistua voit yllä mainitun blogin kommenttikentässä, joten tule ihmeessä mukaan! Kesäinen lukumaratoni järjestetään nyt viidennen kerran ja itse osallistun toivoen, että session aikana saan lyhennettyä lukulistaani edes parilla teoksella. Tein kesäkuulle suuret lukusuunnitelmat, mutta olen pahasti niistä jäljessä. Yksi syy: Game of Thrones.

Ollaan nyt kaverin kanssa viimeisten kahden viikon aikana katsottu neljä kautta yhtä kaikkien aikojen mahtavinta sarjaa. Olemme kulkeneet tunneskaalan päästä päähän monta kertaa, tuijottaneet paskahalvauksen saaneena paria kohtausta ja hurranneet kovaan ääneen eräälle ”tragedialle” (sarja tuo meissä esiin parhaat piirteemme :D). Game of Thrones on yksi kaikkien aikojen pahimmista mindfuckeryistä ikinä. Hahmot puukottavat toisiaan selkään (tämä kirpaisee aivan erityisesti) ja kuolevat laumoittain, tilanteet vaihtuvat todella nopeasti ja edelleen pitää epäillä tiettyjen hahmojen motiiveja ja miettiä, mihin he pyrkivät. Eipähän ainakaan ole tylsää sarjaa katsoessa.

Olen tullut siihen tulokseen, että ainoa hahmo josta uskallan todella tykätä on Jaqen H'ghar.

♥♥♥

On suorastaan naurettavaa, miten kovasti olen kyseiseen hahmoon kiintynyt (enkä toivu ikinä, jos hänelle tapahtuu jotain...) :D On niitä muitakin hyviä hahmoja joiden puolesta pelätä. Tyrion. Arya. Jon Snow. Daenerys. Viime aikoina jopa Jamie Lannister (kuka olisi uskonut!). Loput suosikkini sitten ovatkin lahdattu todella julmasti ja verisesti. Kiitos särystä ja kivusta, George R.R. Martin.

Suunnitellaan kaverin kanssa huomiselle ja ylihuomiselle vitoskauden katsomista ja odotan jo kauhulla, kuka kuolee seuraavaksi. Shit's about to hit the fan...

Game of Thronesin ohella olen viettänyt jonkin verran aikaa myös kirjojen parissa. Aktiivisesti luen Diana Gabaldonin Muukalaista, joka on nyt viimein kunnolla napannut minut mukaansa. Kirja ei tehnyt ensimmäisten parin sadan sivun aikana suurta vaikutusta vaikka sitä mielelläni luinkin. Kyllä se into siitä kuitenkin elpyi. Ihan hirveästi ei kirjassa tapahdu, mutta Gabaldon osaa kirjoittaa sen verran kiinnostavaa tekstiä ja hupaisaa dialogia, että ahmin sivuja aivan huomaamattani.

En voinut hillitä itseäni ja aloitin Outlander-tv-sarjan katsomisen. Pidän huolen etten katso ohi kohdan mihin kirjassa olen edennyt, mutta se on vaikeaa ja kysyy itsehillintää. Haluaisin vain katsoa sarjan yhdeltä istumalta ja huokailla sen autenttista tunnelmaa ja puvustusta ja maisemia... ja Sam Heughania, joka sopii Jamien rooliin aika pirun täydellisesti. Samin ansiosta opin pitämään kirja-Jamiesta. Kesti aika monta jaksoa oppia pitämään myös Caitriona Balfesta Clairen roolissa, mutta nyt kun puolet sarjasta on katsottu voin todeta hänen kyllä sopivan Claireksi todella hyvin. Nautin muuten aivan suunnattomasti päähenkilöparin välisestä kemiasta ja ruudulla he sopivat mahtavasti yhteen.

Niin viihdyttävää :D

Sarja on kaiken kaikkiaan ollut todella hyvä ja uskollinen kirjalle, antaen sitä kaipaamaani perspektiiviä kerrontaan, syventäen hahmoja ja tehden heistä kiinnostavampia. Olen erittäin tyytyväinen sekä lukemaani että näkemääni.

Että tällaista täällä :D Lukumaratonia odotan nyt kovasti, sillä minulla on monia kirjoja, joiden perään olen haikaillut jo pidemmän aikaa. Ennen maratonia aion kuitenkin lukea loppuun Gabaldonin kirjan ja yrittää suoriutua vihdoin myös Anthony Doerrin teoksesta. Sitä onkin jo odotettu.

Kuulkaamme piakkoin enemmänkin Outlanderin merkeissä!

Hyvää juhannusta kaikille! :)

18 kommenttia:

  1. Game of thrones.... Kirja- ja tv-sarja, joiden aloittamista olen odottanut kovasti. Puoliso koukuttui tietokoneen näyttönsä ääreen tuijottelemaan sarjaa kuukausia sitten ja jopa toiseen kirjaan asti päässyt etenemään. No, olen melko lahjakkaasti onnistunut välttymään spoilereilta, miehen katsellessa näitä jaksoja (toisaalta 5. kauden spoilereilla ei ole niin kovin paljoa merkitystä, kun en tiedä käytännössä katsoen sarjasta vielä mitään :D), mutta eilen kuulosti meno niin erikoiselta, että oli pakko käydä kurkkaamassa meneillä olevaa kohtausta. Täytyy vain sanoa, että huhhuh! En tietenkään tiedä mikä tausta ja syy kohtaukselle oli, mutta olen aika tyrmistynyt :D Pelkään mahtaako tästä sittenkään olla minun sarjakseni.. Toivon olevani väärässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja en ole vielä itsekään lukenut, mutta sarjan olen katsonut ja ai että miten loistava se on! Siis siinä löytyy kaikkea kertaa kymmenen :D Onhan meno välillä kyllä melkoisen rajua, mutta kokonaisuudessaan sarjassa on meneillään niin paljon, että on vaikea olla koukuttumatta siihen. Suosittelen ainakin kokeilemaan ;)

      Poista
  2. Siis Game of Thrones... En edes viitsi aloittaa :D Mutta kyllä, ehdoton lempisarjani, hands down. Viides kausi juuri katsottu ja huhhuh, yllätyksiä on siis edessä! Lukumaratonia minäkin odotan jo innolla, yritin tuossa jo jonkinlaista lukupinoakin kyhätä alustavasti kasaan. Kivaa juhannusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitoskautta ei nyt juhannuksena ihan saatu loppuun kaverin kanssa, mutta aion sen varmaankin huomenna katsoa. En voi odottaa :D Minua hirvittää, mitä järkyttävää suosikkihahmoilleni tulee vielä tapahtumaan! Lukumaratonia tarvitsen tällä hetkellä kipeästi, sillä olen parkkeerannut itseni vähän turhankin tehokkaasti ruudun ääreen sarjoja katselemaan, että kirjat ovat joutuneet nyt vähän kärsimään... Kiitos samoin :)

      Poista
  3. Se on kuule vitoskauden loppu sellainen että nauran partaani :D Minä en ole tv-sarjaa katsonut paria hajanaista jaksoa lukuun ottamatta, mutta kirjat olen kaikki lukenut ja tiedän kaverin purkauksesta, että vitoskauden lopussa päästään siihen kohtaukseen, jonka vuoksi karjuin ääneen viimeistä Lohikäärmetanssi kakkosta lukiessani :D Pitää muuten ruveta olemaan todella varovainen näiden tv-sarjaa koskevien uutisten kanssa, sillä seuraavalla kaudella mennään varmaankin kirjoista ohi ja kirjauskollisena tahdon odottaa Martinin matkassa (vaikka siihen menisikin kymmenen vuotta).

    Outlanderia olen minäkin katsonut, ihan en ole lumoutunut, mutta mielelläänhän sitä aina Yleltä yhden jakson viikossa katsoo. Minusta sarjan parastan antia (Sam Heughanin lisäksi :D) on ehdottomasti musiikki, siinä on taas soundtrack jota kuuntelen tippa linssissä.

    Tv-sarjat ovat kyllä vieneet minunkin aikaani, viimeisimpänä nyt se Supernatural, johon jäin niin pahasti koukkuun että... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vähän pelkäänkin :D Kaikki päivittelevät minulle silmät kiiluen vitoskauden loppua ja koska haluan ehdottomasti kieltäytyä yhtään spoilaantumasta, joudun nyt vielä huomiseen kärsiä milloin aion loput jaksot katsoa :D Kirjat ovatkin sitten heinäkuussa vuorossa!

      Olen nyt täysin rakastunut Outlanderiin! Uskallan jopa väittää, että pidän sarjasta enemmän mitä kirjasta... tai ainakin pidän Jamiesta ja Clairesta enemmän sarjassa. Ainakin Jamiesta... Oivoi. Kyllä. Musiikki. Se on niin kaunista! Kelaan kohtauksia aina takaisin päin kuunnellakseni musiikin.

      Heheheheee... Supernatural :D Et kuule uskokaan, millaiseen kurimukseen olet itsesi nyt laittanut. Yksi parhaista sarjoista ikinä! Ja Dean <3

      Poista
  4. Game of Thronesin suosio on minulle täysi mysteeri. Olen katsonut ensimmäisen kauden tyyliin hohhoijaa, ja toisesta kaudesta katsoin vielä yhden jakson ajatuksella "jospa se tästä sittenkin alkaisi kiinnostaa ja vetää". Ei alkanut, ja jätin sarjan mielelläni rauhaan. Ja sen perusteella, mitä olen sittemmin huhuja sarjasta kuullut -shokeerausta, shokeerausta, shokeerausta ja ihan vain shokeerauksen vuoksi mutta muuten sama hohhoijakkaa vain jatkuu - tein kyllä erittäin oikean päätöksen. Mutta te jotka pidätte, good for you. Minulta puuttuu Game of Thrones-geeni. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opin pitämään GoT:stä vasta ensimmäisen kauden toisella katselukerralla. Katsoin ekan kauden silloin ilmestymisen aikaan veljeni kanssa (joka on kirjoja lukenut), mutta en silloin oikein pysynyt kärryillä tapahtumista ja se tuntui liian kaukaiselta ollakseen kiinnostava. Sitten viime kesänä päätettiin kaverin kanssa pitää maratoni kahdesta ekasta kaudesta ja silloin kolahti ja lujaa :D Osa kohtauksista on tosiaan aika shokkiefektillä tehtyjä, mutta sopii sarjan yleiseen synkkyyteen ja arvaamattomuuteen niin hyvin. Ensimmäinen kausi on myös se kaikkein "tylsin" (ei ihan oikea sana) tähän astisista, että kannattaa katsoa vielä kakkonenkin. No mutta kaikkihan ei tunnetusti kolahda kaikille ja eipä siinä, joku toinen vetoaa varmasti sitten paremmin :D

      Poista
  5. Game of Thrones on osannut yllättää joka kaudella sekä joka jaksossa ja on yksi lempisarjoistani. Se on myös sarja ja varmaan ainoa, joka saa tunteet kuohuamaan ja erityisesti syynä ovat sen hahmot. Viha on kiehunut monen hahmon suhteen enkä puhu vain kahdesta tai kolmesta. Kyllä niitä hyviäkin hahmoja on! Tosin moni on myös kuollut... Mutta erityisesti Tyrion ja Daerenys pitävät lujasti kiinni kärkipaikoista!

    Ja Outlander.. En voi ylistää sarjaa tarpeeksi. Ihastuin siihen heti ja Sam Heughan on niin täydellinen Jamie! Yksi syy lisää pitää Jamiesta <3 Mahtavaa, että olet pitänyt ;) Hyvää juhannusta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä kaikesta :D On sääli, että pahojen sijasta hyvikset tuntuvat menettävän henkensä useammin... Hyvikset taitavat aika nopeasti pudota valtaistuinpelistä pois ja jäljelle jää vain pahiksia, jotka rautavaltaistuimesta lopulta kiistelevät :D On niin jännä nähdä, mihin suuntaan tarina vielä kehittyy!

      Outlander on tosiaakin ollut todellista silmänruokaa sekä maisemallisesti että Sam Heughanin kanssa! Harmittaa, että viime aikoina en ole niin paljon viettänyt aikaa lukemisen parissa, mutta haluan kovasti saada Muukalaisen loppuun ja maratoonata samalla sitten tv-sarja nyt alusta loppuun <3 Kiitos samoin :)

      Poista
  6. Hei, minäkin haluan osallistua maratoniin! Tulis nimittäin ihan hyvään kohtaan sillä se voisi viedä tämän lukujumin tullessaan. :)

    Game Of Thrones on kyllä yks parhaimmista ellei jopa paras sarja jota olen katsonut. Katsoin juuri viidennen kauden loppuun ja kyllä, ei jättänyt tälläkään kertaan kylmäksi. Itselläni ei Tyrionin lisäksi ole ollut suosikeja parin ensimmäisen kauden jälkeen, koska tajusin. että kehenkään kannata kiintyä sillä..no tiedät kyllä. Outlanderia en ole koskaan katsonut, mutta se ei ole varmaan minulta pois sillä olen saanut semmoisen käsityksen, että se olisi aika vahvasti naisille suunattu sarja. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maratoonaaminen toivottavasti ajaa lukujumin pois :D minä lähinnä toivon, että pääsisin taas lukemisen makuun yli päätään kun nyt viime viikkoina olen viettänyt niin paljon aikaa ruudun äärellä sarjoja katsellessa...

      Eipä tosiaan kannattaisi liikoja kiintyä hahmoihin, sillä kumminkin ne kuolevat :D Olen kokenut tämän jo liian monta kertaa. Nyt vain toivon, ettei Jaqen H'ghar, Arya, Tyrion tai Daenerys menetä henkeään ihan hetkeen. Mutta aivan loistava sarja on kyseessä nimenomaan siksi, ettei se ole ennalta-arvattua kamaa eikä Martin (tai sarjan tuottajat) pelkää uhrata hahmoja! Hehe, joo vähän veikkaan ettei Outlander ihan välttämättä tarjoa samanlaista elämystä miesyleisölle mitä naisille :D

      Poista
  7. Itse olen kuullut GoT muuttuu ainakin jossain vaiheessa todella epäuskolliseksi kirjalle varsin naisvihaisella tavalla vain antaakseen sarjalle "shokkimomentteja" joita se ei tarvitse ja joita kirjassa ei ole. Ja kaikki tehden nimenomaan naishahmoille hallaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuminen kirjasarjalle epäuskoiseksi on välttämättömyys, sillä kirjoja on tällä hetkellä ilmestynyt viisi, samoin kuin kausia (yksi kausi kattaa yhden kirjan). Sarja menee pakolla kirjojen edelle, joten sarjan tekijöiden täytyy jatkaa nyt "omalla linjalla" juonen kanssa. Martin on kuitenkin antanut käsikirjoittajille osviittaa tulevista tapahtumista ja hahmokohtaloista, sillä hän on itsekin sanonut, ettei välttämättä ehdi saada kirjasarjaa loppuun ennen kuin kuolee. Naisviha on hieman outo sana tuosta sarjasta puhuttaessa, sillä minusta nyt mitä pidemmälle tarinassa ollaan menty, sitä enemmän naiset nousevat vahvoihin, merkittäviin rooleihin. Toki niitä shokkimomenttejakin löytyy, mutta se kuuluu tuohon maailmaan, on kuulunut alusta asti. Aluksi ärsyynnyin sitä, että alastomuus on enemmän naispainoitteista, mutta suoranaista naisvihaa en nyt sanoisi näkeväni. Ja voin kyllä sanoa myös, että mitä pidemmälle sarjassa mennään, aika tasapuolisia ne järkyttävät kohtalot ovat olleet sukupuoleen katsomatta. GoT on yksi juonikkaimmista, arvaamattomimmista ja raaoimmista sarjoista, mitä olen ikinä katsonut ja voin nostaa peukkua Martinille uskaltaa olla niin ankara hahmojaan kohtaan. Kaikille se ei tietenkään kuitenkaan sovi.

      Poista
    2. Shokkimomenteilla, tarkoitan esimerkiksi turhia raiskauskohtauksia joita ei kirjoissa ole, sarjassa kun melkein jokainen nainen raiskataan jossain kohtaa, mikä on täysin tarpeetonta, varsinkin kun sitä ei tapahdu kirjoissa. Samoin esimerksi Daenerysin hahmoa ja hahmosuhteita muutetaan vain huonompaan suuntaan, toisin kuin kirjoissa, joissa se ei ole lainkaan niin extremeä. En sano etteikö sarjasta saisi tykätä tai että se olisi huono, ainoistaan että tekijät ovat tehneet paljon huonoja valintoja, varsinkin naishahmojen suhteen. Toivottavasti en spoilannut, en tiedä missä vaiheessa olet.

      Poista
    3. Kirjoja en ole lukenut vielä, mutta sarjasta mieleen muistuu kaksi raiskauskohtausta. En tiedä tapahtuivatko ne kirjoissa, mutta kyllä, olet oikeassa, nuo kohtaukset olivat kyllä aika järkyttäviä. Erityisesti se mikä vitoskauden lopulla tapahtui oli todella kova isku, sillä kyseisestä naishahmosta pidän todella paljon. En ole läheskään kaikista sarjan tekijöiden ratkaisuista samaa mieltä, mutta toisaalta kaipa he tietävät mitä tekevät ja mihin suuntaan tarinaa kuljettavat. Mielipiteitähän on hahmokehityksistä suuntaan ja toiseen (yhden mielestä esim. Daeneryksen hahmo on loistava ja toisen mielestä ei), mutta voin henkilökohtaisesti sanoa pitäväni sarjasta sen ankaruuden ja arvaamattomuuden vuoksi. En pidä kaikesta mitä siinä tapahtuu (neloskausi esim. oli täynnä kaikenlaisia tapahtumia, jotka jättivät minut todella harmistuneeksi, vaikka kovasti kaudesta pidinkin), mutta toisaalta sarja on ollut tuolla linjalla ensimmäiseltä kaudelta asti ja rankemmaksi menee enkä oikein enää voi viisi kautta katsottuani huudahtaa järkytyksestä, millaista tavaraa katsojalle tarjotaan. Katsoessa osaa jo odottaa rajuja kohtauksia. GoT jakaa mielipiteitä laidasta laitaan ja on täysin selvää, että kaikki eivät viihdy sarjan parissa. Minä kuulun niihin, joiden mielestä sarja on aivan loistava :)

      Poista

Jaa mietteesi!