lauantai 30. toukokuuta 2015

Luunkerääjä - Jeffery Deaver

Nimi: Luunkerääjä
Alkuteos: The Bone Collector
Trilogia/sarja: Lincoln Rhyme #1
Kirjailija: Jeffery Deaver
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Julkaisuvuosi: 1997 (suomeksi 1997, Otava)
Sivuja: 446 suomenkielisessä kovakantisessa 
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆

Takakannesta: Nimetön soittaja oli sanonut toivovansa, että uhri olisi kuollut…
      Konstaapeli Amelia Sachs astelee korkeassa heinikossa löytämättä mitään, valmiina jo panemaan pillit pussiin – kunnes puistattava näky pysäyttää hänet. Maasta törröttää ihmisen käsi. Elävänä haudatun miehen sormista yksi on kaavittu paljaaksi.
      Poliisin avuksi saadaan rikostutkimuksen konkari Lincoln Rhyme. Yhdessä hän ja Sachs muodostavat tehokkaan parivaljakon: työntapaturmassa halvaantunut Rhyme on tutkimuksen aivot, Sachs se joka toimii.
      Jäljet johtavat sarjamurhaajaan. joka tuntee outoa viehtymystä luihin, mutta jota myös älyllinen peli kiehtoo: seuraava uhri pelastuu, jos Rhyme vain ehtii ajoissa ratkaista hänen punomansa arvoituksen.
      Rhymelle kaveri on todellinen haaste. Miehellä on älliä kahden edestä, hän peittää johtolankansa nerokkaasti – ja hän pitää virkavaltaa pilkkanaan.

Ajatukseni: Tämän kirjan oikea tuomio on 2.5 tähteä.

Homman nimi on siis se, että olen nähnyt tämän kirjan pohjalta tehdyn elokuvan useita kertoja ja vaikka kuva ei ole mistään parhaimmasta päästä, on se ihan mukiinmenevä. Odotin kirjan lukemista kovasti, sillä niin monet ovat kehuneet tämän olevan paljon parempi mitä adaptaationsa.

Joten mitä nyt voinkaan sanoa? Son, I am disappointed.

NYPD on saanut nimettömän vihjeen elävältä haudatusta uhrista ratapihalla. Passipoliisi Amelia Sachs haravoi aluetta haaveillen samalla kauan odottamastaan siirrosta suhdetoiminnan piiriin, kunnes tekee järkyttävän löydän: maasta törröttää käsi, jonka yksi sormi on kaavittu paljaaksi luuhun asti ja siihen on pujotettu sormus. New Yorkin poliisilla on nyt käsissään tapaus, joka täytyy ratkaista nopeasti ja hiljaa kaupungissa järjestettävän YK:n rauhanseminaarin vuoksi. Poliisit hakevat apua kriminalistina tunnetulta Lincoln Rhymelta, nerokkaalta ex-poliisilta, joka joutui työtapahturmaan ja kuihtuu nyt neliraajahalvaantuneena sängyn pohjalla suunnitellen itsemurhaansa. Erikoinen murha herättää kuitenkin Rhymen sisällä pitkästä aikaa janon poliisintyötä kohtaan ja hän päättää auttaa murhaajan jäljittämisessä raahaten samalla Amelian mukaan tutkimuksiin, jotka ovat täysin ulkona hänen tuntemastaan työstä.

Luunkerääjä ei siis ihan napannut. Mikä mätti? Lähinnä kirjoitus, suomennos, kerrontatyyli, hahmot ja yleinen mitäänsanomattomuuden fiilis, joka velloi lukukokemukseni ympärillä. Ei hyvä! On olemassa ns. ”kirjoittamaton sääntö”, että kirja on lähes poikkeuksetta elokuvaansa parempi, mutta olen ollut muutamaan otteeseen oppositiossa tässä asiassa – ja olen taas. Kyllä, tunnustan! Pidin elokuvasta enemmän.

BÄÄÄM, siinä. Lukukokemustani häiritsi merkittävästi jatkuvasti ajatusteni taustalla pyörivä filmirulla leffasta enkä voinut lakata miettimästä samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia versioiden välillä. Elokuvan tarina onnistui voittamaan minut paremmin puolelleen ja ollakseni ihan rehellinen, hahmot ärsyttivät minua paljon vähemmän leffassa.

En osaa sanoa oliko kyse vain suomennoksesta ja sen huonontavasta vaikutuksesta kirjoituksen laatuun, mutta se rassasi minua. Sekä suomennos että kirjoitus molemmat rassasivat. On ihailtavaa, miten hyvin kirjailija on perillä rikospaikkatutkinnasta ja New Yorkin historiasta, mutta ai että etteikö kerronta olisi myös ollut aika kuivakkaa. Suomennoksen voidaan sanoa olevan silloin onnistunutta, kun lukija ei kiinnitä siihen niinkään huomiota. No tämän suomennoksen kyllä huomasi, nimittäin useiden kirjoitusvirheiden muodossa.

Kerronta tuntui todella ulkopuoliselta ja kaukaiselta, vaikka välillä pääsemme hyvinkin syvälle hahmojen pään sisään. En sinänsä kyllä pitänyt yhtäkään hahmoa järin kiinnostavana, mutta kun edes johonkin pitää tarttua niin kaipa se Lincoln Rhyme oli tarinan kantava voima. Tyyppi on tetroplagikko ja nero, mutta näivettyy sängyssä, täysin turhautuneena elämäänsä ja suunnittelee eutanasiaansa. Sitten vastaan tulee tämä uusi murhamysteeri, joka vetäisee kriminalistin uudelleen mukaan poliisintyöhön, vaikkakin sängystä käsin. Uskallan myös sanoa, että neron lisäksi Rhyme oli aivan helkkarinmoinen pässi. Ja Amelia! Angst. Angstangstangst. ANGST! Aikuinen ihminen... Juu kaipa näille hahmoille olisi pitänyt sympatiaa sankosta kaataa, mutta minusta saatiin nitistettyä lähinnä muutama pisara vain Rhymelle. Sen sijaan Amelia otti vain pannuun. ANGST.

Parhaimmat osiot tästä kirjasta olivat ne mysteerin ja johtolankojen selviämiset. Kun tarina sai viimein kunnolla tuulta purjeisiinsa, alkoi lukeminen sujua ja hieman kiinnostuinkin vielä millaisen lopun Deaver lukijoille tarjoili. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka Rhyme ja kumppanit yhdistelevät pisteet toisiinsa ja ”vastaavat” murhaajan pyrkimykseen ”keskustella” heidän kanssaan rikospaikoille jättämiensä vihjeiden avulla. Tämä on kaikki sellaista, mitä on kiinnostavaa lukea. Valitettavasti tätä kiinnostavaa tavaraa ei ollut kirjassa riittävästi vetoamaan minuun enemmän.

En halua kuulostaa siltä, että koko kirja olisi ollut umpisurkea, koska sitä se ei ollut. Luunkerääjä ei vain toiminut minulla niin kuin toivoin ja halusin ja ne ärsyttävät asiat nyt oikein korostuvat kun tätä mietin. Mielipidettäni kirjasta muokkaa aika paljon mielipiteeni elokuvasta ja kenties juuri tästä syystä teos ei tehnyt minuun nyt oikein vaikutusta. Siispä annoin tämän isälleni luettavaksi saadakseni kuulla myös hänen leffaa näkemättömän mielipiteensä (vaihdamme kirjoja ja lukukokemuksia hyvin usein). Haen omantunnonkevennystä, kun näin kärjistän nyt ajatuksiani.

Mutta hei, en aio luovuttaa tämän sarjan suhteen. Kenties Luunkerääjä ei kolahtanut minuun niin hyvin suuri sen leffafiiliksen vuoksi enkä halua nakata näin mielenkiintoista sarjaa romukoppaan ikävämmän ensimmäisen osan perusteella. Lainasin jo toisen osan, Arkullatanssijan, kirjastosta ja meinasin senkin lukea. Arvioin sitten uudelleen, mitä mieltä tästä sarjasta olen.

Tuli aivan valtava ikävä erikoisagentti Pendergastia, joten aloitin Kuoleman asetelman heti tämän jälkeen. Näin sivumennen sanoen, suosittelen Pendergasteja tämän edelle. Onnistui voittamaan minut puolelleen paljon paremmin.

Lukunäyte: Toinen luku, sivut 38-39
Jos hän ei kerran tullut tikkaita alas niin miten hän sitten pääsi haudalle?”
      ”Hän talutti uhria ratapölkkyjä pitkin. Todennäköisesti pohjoisesta.”
      ”Kiskoille ei ole tikkaita kummassakaan suunnassa.”
      ”Mutta radan suuntaisia tunneleita siellä on”, Rhyme jatkoi. ”Niistä on yhteys 11. avenuen vanhojen varastorakennusten kellareihin. Muuan kieltolain aikainen gangsteri, Owney Madden, kaivautti tunnelit voidakseen kuormata pontikkaa New York Centralin juniin, jotka menivät pohjoiseen Albanyyn ja Bridgeportiin.”
      ”Miksei hän sitten haudannut uhria tunneliin? Miksi hän otti sellaisen riskin, että raahasi hänet ylikulkusillalle asti?”
      Kärsimättömästi: ”Kai sinä ymmärrät, mitä hän meille sanoo?”
      Banks avasi jo suunsa mutta pudisti sitten päätään.
      ”Hänen oli pakko panna ruumis näytteille”, Rhyme sanoi. ”Hän halusi että se löydetään. Siksi hän jätti käden näkyviin. Hän vilkuttaa meille. Saadakseen huomiomme osakseen. Murhaajia on vain yksi, mutta hänellä on valitettavasti älliä kahden edestä. Jossain lähistöllä on ovi, josta pääsee tunneliin. Etsikää siitä sormenjälkiä. Niitä ei taatusti löydy. Mutta teidän pitää silti etsiä. Lehdistön takia. Kun tarina alkaa vuotaa... Onnea matkaan, hyvät herrat. Teidän on nyt jätettävä minut. Lon, kuulehan.”
      ”Niin?”
      ”Älä unohda päärikospaikkaa. Kävi miten kävi, sinun on pakko löytää se. Ja äkkiä.”
      ”Kiitos, Linc. Muista lukea raportti.”
      Hän sanoi, että tottakai hän muistaisi, ja näki miesten ottavan valheen täydestä.

Lincoln Rhyme –sarja
The Bone Collector | Luunkerääjä (1997/1997)
The Coffin Dancer | Arkullatanssija (1998/1998)
The Empty Chair (2000)
The Stone Monkey (2002)
The Vanished Man (2003)
The Twelfth Card (2005)
The Cold Moon (2006)
The Broken Window (2008)
The Burning Wire (2010)
    9.5 A Textbook Case (2013)
The Kill Room (2013)
The Skin Collector (2014)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa mietteesi!