keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

The Sweet Far Thing - Libba Bray

Nimi: The Sweet Far Thing
Trilogia/sarja: Gemma Doyle, #3
Kirjailija: Libba Bray
Kustantaja: Delacorte Press
Julkaisuvuosi: 2007
Sivuja: 819 englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Kirjastosta
Tähdet: ★★★☆☆
39. A book with magic

Juonikuvaus: It has been a year of change since Gemma Doyle arrived at the foreboding Spence Academy. Her mother murdered, her father a laudanum addict, Gemma has relied on an unsuspected strength and has discovered an ability to travel to an enchanted world called the realms, where dark magic runs wild. Despite certain peril, Gemma has bound the magic to herself and forged unlikely new alliances.
      Now, as Gemma approaches her London debut, the time has come to test these bonds. The Order -- the mysterious group her mother was once part of - is grappling for control of the realms, as is the Rakshana. Spence's burned East Wing is being rebuilt, but why now? Gemma and her friends see Pippa, but she is not the same. And their friendship faces its gravest trial as Gemma must decide once and for all what role she is meant for.

Ajatukseni: Nyt se on ohi. Vihdoinkin. Gemma Doyle –trilogia, joka alkoi Kauhun ja kauneuden valtakunnalla, joka jatkoi hienoon Rebel Angelsiin ja päättyi lopulta massiiviseen yli 800-sivuiseen hirviöön, The Sweet Far Thingiin. Kyseessä on myös ensimmäinen tänä vuonna loppuun lukemani sarja. Saa onnitella.

Gemmalla on hallussaan nyt kaikki taikuus, jonka hän on luvannut jakaa Valtakuntien kaikkien eri heimojen välillä tasapuolisesti ja jättää Neitokunnan ja Rakshanan osattomaksi. Jokin kuitenkin alkaa pahaenteisesti muuttua Valtakunniss ja kun Spencen sisäoppilaitoksen palanut itäinen siipi aiotaan jälleenrakentaa, maailmojen välinen raja alkaa vuotaa kuin seula. Gemma joutuu nyt selvittämään monia arvoituksia, jotka tuntuvat kietoutuvan aina vain syvemmälle Valtakuntien ja Neitokunnan salaisuuksiin, mutta myös yrittää pitää kassassa sekamelskaa, joka on kovaa vauhtia muodostumassa hänen ympärilleen.

Kun kirjoitin tuota yllä olevaa kappaletta, en ollenkaan tiennyt, mitä sanoisin tai kuinka kuvaisin mahdollisimman yksinkertaisesti juonta. Tämä 800-sivuinen järkäle sisälsi niin paljon kaikennäköisiä tapahtumia pitkin kirjaa -- välillä hyvinkin sekavasti – enkä pitkään aikaan edes hahmottanut, mihin tämä tarina loppujen lopuksi edes pyrki. Juonen seuraaminen on aika hankalaa, kun sitä eteenpäin kuljettavien merkittävien tapahtumien välillä saattoi pahimmillaan olla yli sata sivua ei-niin-tärkeäitä tapahtumia.

Minä pidin tästä kirjasta, mutta tämä oli armottomasti liian pitkä. Pelkästään siinä mielessä, että jo kirjan aloittamisen kynnys on korkeampi, sillä tuntuu kuin siihen tarvitsisi aivan erityisen hetken. Jos sellaiset 200-300 sivua vähän ylimääräisiä, tarinan kannalta turhia tapahtumia ja yksityiskohtia oltaisi karsittu pois häiritsemästä juonta, tämä kirja olisi ollut niin paljon parempi.

Mutta joka kerta kun vain aloin lukea, oli syventyminen helppoa ja tarinaan todella uppoutui. Libba Brayn kirjoitustyyli on todella vetovoimaista ja hänen tapansa kertoa tätä tarinaa sopi todella hyvin 1800-luvun lopun ympäristöön. Näissä kirjoissa on ollut kyllä aivan loistava tunnelma. Viihdyin jälleen kerran Gemman ja kumppanien parissa, vaikka kirjan ensimmäinen puolikas onkin minulla aika sumussa.

Erityisesti Rebel Angelsissa minua ihastuttivat hahmot ja heidän väliset suhteensa. Pidin Gemmasta ja siitä kuinka paljon hän kasvoi, löysin Felicitystä niin paljon kerroksia ja hänen hahmonsa oli loistava, ja pidin jopa Annista, vaikka hän oli välillä niin selkärangaton lapanen. Mutta pointtina oli kuitenkin se, että näin heidän kaikkien potentiaalinsa kasvaa vielä todella hienoiksi hahmoiksi. Odotin sitä, minä janosin sitä, mutta mitä tapahtui? Ei mitään. Yli 800 sivua tarinaa ja kehitys jämähti täysin paikoilleen tyyliin jokaisen hahmon kohdalla. Erityisesti minua suututti Ann, sillä hän jäi lapaseksi. Hän tekee yhden rohkean teon, mutta meille lukijoille ei kerrota johtaako se edes mihinkään. Ällistyttävää. Ja niin valtava sääli. Potentiaali heitetty ikkunasta...

Voi luoja millainen loppu tällä kirjalla oli...


Loppu oli... *syvä huokaus*. En tiedä, mitä sanoa. En sano olevani pettynyt, koska ei loppu ollut mistään huonoimmasta päästä, mutta samaan aikaan en ole ihan tyytyväinenkään. Ääh, olisin toivonut enemmän päätöksiä ja tietoa, mitä hahmoille lopulta kävikään, mutta kaipa ne avonaiset loputkin joskus toimivat. Olisin kaivannut muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen sijoittuvaa epilogia, jossa kerrottaisiin, pääsivätkö hahmot edes mihinkään elämissään.

Minusta tuntuu kuin en mitään positiivista tästä saisi sanottua. Älkää käsittäkö väärin, sillä minusta tämä kirja oli oikeasti hyvä ja kohtuullinen trilogian päätösosa, mutta kompastui valitettavasti omaan pituutensa. Oli hienoa saada tämä trilogia päätökseen, vaikka hieman katkeransuloiselta se tuntuukin.

Suosittelen tätä trilogiaa. Olen viettänyt näiden kirjojen parissa hyviä hetkiä.

Lukunäyte: Chapter 8, sivut 75-76
Upon the roof, the gargoyles sleep. The ground seems to hum beneath my feet. And once again, I am drawn to the turret and the stone there. I step down into the hole. The framing of the East Wing looms above my head, and the night clouds moe like lashes from an angry whip. The crescent eye glows, and in the faint light, I see an outline in the stone that matches the amulet's shape.
      A tingling begins in my fingers. It travels through my body. Something inside me wants release. I can't control it, and I'm afraid of whatever it may be.
      I put my hands to the stone. A surge of power pushes through me. The stone glows white-gold, and the world pitches. It is like looking at the negative of a photograph: Behind me is Spence; before me are the skeletal East Wing, and, farther on, the woods. But if I turn my head, shimmering there is another image of something else that stands between. I blink, trying to clear the image.
      And when I look again, I see the outline of a door.

Gemma Doyle –trilogia
A Great and Terrible Beauty | Kauhun ja kauneuden valtakunta (2003/2007)
Rebel Angels (2005)
The Sweet Far Thing (2007)

4 kommenttia:

  1. Sinun postauksesi ovat kivoja :D
    Varsinkin nuo kuvat! Repesin tällekkin Indiana Jones–jutulle.
    Minäkin luin The Sweet War Thingin kesälomalla, ja...krhm...
    sanotaan että loppu oli vähän...OUTO. Se on kai se oikea sana.
    Mutta ihan hyvä trilogia–mutta ei vedä vertoja The Divinersille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hups, se olikin The Sweet FAR Thing eikä The Sweet WAR Thing... :D

      Poista
    2. Kiitos! :)

      The Sweet Far Thingin ongelma tuntui minusta olevan siinä, että Libba Bray ikään kuin pelkäsi antaa yhdenkään erilaisia arvoja kannattavan suhteen kestää loppuun asti. Kukaan ei saanut toistaan... Loppu jätti minut kyllä vähän kylmäksi, vaikka ei kai se mistään huonoimmastakaan päästä ole.

      The Diviners löytyy omasta hyllystäni ja olen kuullut siitä kehuja niin paljon, että pitäisi tässä jossain vaiheessa siihenkin ehtiä :D

      Poista
    3. The Sweet War Thing muuten melkein sopisi kirjan nimeksi, sillä sotaahan tässä kirjan maailmassa käydään ;)

      Poista

Jaa mietteesi!