Nimi:
Angelfire
Trilogia/sarja: Angelfire,
#1
Kirjailija:
Courtney Allison Moulton
Kustantaja:
Katherine Tegen
Books
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 453 + 27
englanninkielisessä pokkarissa
Luettavaksi: Omasta hyllystä
Tähdet: ★★★☆☆
Juonikuvaus:
Ellie ei pääse eroon kamalista unista, joissa hirviöt metsästävät
häntä, tappavat hänet. Kun hän tapaa Willin, Ellien koko elämä
mullistuu ja jokin, minkä hän on kauan sitten unohtanut alkaa
nousta pintaan. Willin huomio on intensiivistä ja romanssista, ja
Elliestä tuntuu kuin hänen sielunsa olisi tuntenut pojan jo
vuosisatoja. Kun he tapaavat keskellä yötä Will herättää
Elliessä uinuvan voiman, jonka avulla hän voi voi taistella
yönpimeydessä vaanivia olentoja vastaan. Will auttaa Ellietä myös
ymmärtämään unien olevan muistoja hänen entisistä elämistään.
Ellien tehtävänä on metsästää
ja tappaa reapereita, jotka saalistavat ihmiset sieluja ja
lähettävät ne helvettiin. Selviytyäkseen Ellien täytyy selvittää
menneiden elämiensä salaisuudet ja taistella vaarallisessa,
ikivanhassa enkeleiden ja langenneiden välisessä sodassa.
Ajatukseni:
Noh, jos ei sitten muuta niin ainakin minulla oli hauskaa tämän
kirjan parissa. Enkelikirjoja olen lukenut aikaisemmin sekä Becca
Fitzpatrickin Hush,
Hushin sarjan, että
Lauren Katen Fallenin
muodossa eikä kumpikaan onnistunut vakuuttamaan minua, jälkimmäinen
veti aika tavalla tyrmistyneeksi. Enkelimytologia on kuitenkin aihe,
joka kiinnostaa minua kovasti enkä ole vielä valmis luovuttamaan
lajityypin suhteen, joten päätin kokeilla jotakin muuta. Aikani
Goodreadsiä selattuani päätin valita Angelfiren.
En oikein tiedä, mistä aloittaisin
tätä kirjaa ruotimaan. Näin alkuun varoitan, että kirjoitus tulee
sisältämään jonkin asteisia spoilereita, joten mikäli olet
kiinnostunut juonikuvauksen perusteella tästä, kannattaa lukea
varauksella. En kyllä aio mitään loppuratkaisua tai über suuria
paljastuksia tässä alkaa kertomaan, joten ei hätää sen puoleen.
Mutta sellaisia pieniä juttuja kyllä.
Aloiletaan
juonen alutuksella. Ellie Monroe on 17-vuotias ulkoisesti
ah-niin-tavallinen teinityttö, jonka rikkaan hemmotellun pikku
pissiksen elämä ei olekaan ihan niin helppoa, miltä saattaisi
ulkopuolisen silmin näyttää. Hänellä on rahaa, hän saa
käytännössä kaiken mitä ikinä vain haluaa (mukaan lukien 30
tonnin arvoisen auton, jonka hän pistää paskaksi kaksi päivää
saamisen jälkeen), hänellä on paljon ystäviä, hän käy
juhlimassa ja elokuvailloissa jatkuvasti, merkkivaatteet ovat ehdoton
kyllä ja niin edelleen. Mikä siis voisi olla huonosti? No se, että
hänen vanhempansa riitelevät jatkuvasti ja Ellie näkee painajaisia
harva se yö.
Painajaisissa
Ellie metsästää kaikenkarvaisia kummajaisia, hänellä on
muinainen voima, soturin miekat ja kunnon badass-asenne. Painajaiset
ajavat Ellien sellaisen hermoromahduksen partaalle, että hän on
joutunut käymään ammattiauttajan puheilla niiden vuoksi. Hänen
vanhempansa eivät ole samaa mieltä kuinka hoitaa Ellien ongelmia.
Pissapääisä haluaa heivata tyttärensä takaisin hoitoon, mutta
äiti vastustaa sitä ja sanoo, että Ellieen vaikuttaa eniten se,
ettei isä ole kotona juuri koskaan ja kun on, niin tämä on täysi
a-hole.
Kun
Ellien seitsemästoista syntymäpäivä lähenee, hän tapaa Willin,
tuon salaperäisen komistuksen, joka on yhtäkkiä joka paikassa,
missä Elliekin on. Kun Will lähestyy Ellietä ensimmäisen kerran,
tämä kysyy häneltä muistaako Ellie hänet ja pettyy, kun ei
muista. Kyynel. He törmäilevät toisiinsa tuon tuosta, kunnes
eräänä yönä Ellien syntymäpäivänä he tapaavat ja heidän
kimppuunsa hyökkää reaper,
langenneiden enkelten jälkeläinen, joka lähettää ihmisten
sieluja helvettiin kasvattamaan Luciferin armeijaa maailmanloppua
varten.
Will
herättää Elliessä ikivanhan voiman, ja äkkiä Ellie tajuaa
voivansa taistella reapereita
vastaan ja tuhota ne. Lopultakin on selitysten aika. Will kertoo
Ellielle olevansa tämän Guardian,
suojelija, ja Ellie on vuosituhansia vanha Preliator,
soturi, jonka tehtävänä on tuhota reapereita
estääkseen Luciferin nousun, ihmiskunnan tuhon ja maailmanlopun.
Aijai, huhhuh, nyt mennään jo heikoilla jäillä, mikäli koko
maailman kohtalo riippuu yhdestä hemmotellusta idiootista, jonka
arvojärjestyksen huipulla ovat elokuvaillat ystävien kanssa ja
jollakin kolmannella tai neljännellä sijalla on sitten hänen
tehtävänsä estää koko
maailman ja kaikkien ihmisten sielujen totaalinen tuho
– siis mikäli hänellä ei ole muuta ohjelmaa. Olemme tuomittuja.
Ellie vielä tietää hänen vastuunsa, mutta hän ei siltikään
ymmärrä asemansa tärkeyttä. Hän jopa ajattelee, että hän
lopettaa Preliatorin
homman, koska se vaikuttaa aikaan, jonka hän voi viettää
ystäviensä kanssa. Hyvät ihmiset, tässä on sankarittaremme,
meidän ainoa toivomme estää maailmanloppu...
Elliessä
on kuitenkin ihan hyviäkin puolia. Hetkinä, joina hän taistelee ja
muistaa entisiä elämiään, hän on rohkea ja oikea taistelija.
Ellie osasi olla nokkela ja käyttää järkeäkin. Mutta vapaalla
omassa elämässään Ellie oli pirun rasittava. Vaikka Will on
Ellien Guardian, Ellie
ei kuitenkaan taistelussa ollut mitenkään avuton vaan he tekevät
ennemminkin tiimityötä.
Ja
Will. Hän oli ihan jees hahmo, mutta voi taivas, joka kerta kun hän
avasi suunsa se oli silkkaa infodumpingia – koko hahmo oli
infodumpingin ruumiillistuma. Mikään ei ole parempi keino pilata
jännitystä ja tunnelmaa kuin kunnon infodumping. Hahmo saa aivan
älyttömän puheripulin ja kaikki mahdollinen vain oksennetaan
samalla kertaa paperille. Ei hyvä! Monen kymmenen sivun vuoropuhelu,
luonteeltaan tyyliin:
Ellie: "Will, *joku kysymys*?"Will: "*Vastaus kysymykseen*"Ellie: "Will, *joku kysymys*?"Will: "*Vastaus kysymykseen*"Ellie: "Will, *joku kysymys*?"Will: "*Vastaus kysymykseen*"
Moulton
ei osannut kirjoittaa sujuvaa, luontevaa vuoropuhelua. Ellien ja
Willin suhde oli kuitenkin yksi parhaimmista elementeistä tässä
kirjassa. Will oli täysin omistautunut arkkienkeliltä saamalleen
tehtävälle eli Ellien suojelemiselle. Heillä oli tasapainoinen
suhde ja he luottivat toisiinsa taistelussa, että he turvaavat
toistensa selustan. Arkielämässä he viettävät paljon aikaa
yhdessä harjoitellen taistelua ja vaihtoehtoisesti ihan vain hauskaa
pitäen. Vaikka Will ottaa työnsä tosissaan, hän ei kuitenkaan ole
mikään haudanvakava kivikasvo. Will hymyilee, jopa nauraa paljon.
Willillä
oli myös hiukkasen hämy puoli. Hän on seurannut Ellietä jo jonkin
aikaa ja odottanut oikeaa hetkeä tulla juttusille. Will on vakoillut
Ellietä, istunut öitä tämän talon katolla, seurannut tätä ja
ihan muuten vain tarkkaillut. Toki, se on Willin tehtävä, mutta
perään katsomisen ja stalkkaamisen välillä on hiuksenhieno ero.
Heh, Will oli aika söpis, mutta välillä vähän sieluton.
Nauroin
kuitenkin katketakseni Willin ja Ellien suhteelle. Ellien sielu on
tuhansia vuosia vanha, ja aina kun Ellie kuolee, hänen sielunsa
syntyy uudestaan. Ellien yksi elämän sykli on noin kaksikymmentä
vuotta. Ellie kuolee siis paljon.
Will on kuusisataavuotias, josta viisisataa vuotta hän on taistellut
yhdessä Ellien kanssa ja ollut tämän Guardian.
Tuota noin, Will ei ilmiselvästi ole kovinkaan hyvä työssään,
koska Ellie kuolee jatkuvasti. Olisikohan ammatinvaihto paikallaan?
Ja Ellie, kuinka sankarillinen, taivaallinen soturi hän onkaan, kun
hän kuolee vähän väliä. Ellie taisi ansaita Preliatorin
tittelinsä, kun Jumala veti muropaketista satunnaisen nimen side
silmillä.
Ehkä
kaikkein paras asia tässä kirjassa oli tämän todella
mielenkiintoinen, paikkansa pitävä mytologia. Moulton oli hienosti
rakentanut tarinan apokalyptiikan ja enkelimytologian ympärille.
Lisäksi hän tietää, mitä nefilit todella ovat: ihmisnaisen ja
enkelimiehen rakkaudenhedelmä, jotka eivät todellakaan ole mitään hyviä
tyyppejä, vaan jättiläisiä, häijyjä sellaisia. Tämän suhteen
Becca Fitzpatrick teki tarinansa suhteen todellisen hudin.
Angelfiressa käytetään
hyväksi useita mytologisia olentoja aina enkeleistä reapereihin
ja langenneista enkeleistä Grigoreihin.
Moultonin
kirjoituksesta huomaa kokemattomuuden ja haparuuden. Dialogi oli
aikamoista tuskaa kirjan alkupuolella, tyyliin silkkaa Q&A, mutta
se parantui tarinan edetessä ja loppupuolella kirjoittaminen ei enää
vaivannut minua. Ehkä eniten tässä kirjassa minua vaivasi se, että
juonesta ja tapahtumien kulkusuunnasta ei meinannut ottaa millään
selvää. Kaikki elementit ja tapahtumat muodostivat komean
sekametelisopan. Meni reilusti yli puolivälin, että aloin päästä
tapahtumista selville ja ymmärtää, mihin tarinassa pyrittiin. Viimeisten 150 sivun aikana en malttanut laskea tätä käsistä.
Angelfire
on toiminnallinen seikkailutarina täynnä fantasiaa, mytologisia
olentoja ja romantiikkaa. Minulla oli hauskaa tämän kirjan parissa,
vaikka monet asiat tässä ärsyttivätkin. Tarina jäi niin
mielenkiintoiseen kohtaan ja Moulton alkoi keitellä sen verran
jännittäviä tapahtumia, että aion varmasti lukea seuraavan osan,
The Wings of the Wickedin.
Saapa nähdä, miten Ellie kasvaa henkisesti ja kuinka hänen ja
Willin välinen romanssi alkaa vielä kukoistaa.
Mikäli
olet kiinnostunut enkelifantasiasta, kannattaa kyllä tarttua tähän.
Lukunäyte:
Luku 3, sivut 35-36
And
then I saw the monster: something vaguely resembling a huge dog
covered in thick, black fur loomed over us, standing easily five feet
tall at the shoulder. It lumbered over on all fours with a snout full
of gnarled, vicious-looking teeth in the jaws of a heavy, oversize
head. Its paws were the size of elephant's feet and ended in talons
that looked like they could tear a man in half.
But
I wasn't afraid. A calmness washed over me, and my mind analyzed at a
lightning pace. Strange memories and thoughts that didn't belong to
me flooded into my mind: faces and violence I'd seen long ago in
different times. I looked up at Will, whose face sparked the clearest
and fondest memory. I knew I had to fight now, but I needed my
weapons.
The
beast leaped toward me, claws outstreched, and took a swipe with one
of its front paws, but Will appeared between us. He grabbed the
beast's forelimb and kicked full force into its chest, sending it
flying back, shattering my neighbor's mailbox into countless lttle
chunks of woods and brick.
Angelfire
–trilogia
0.5 A Dance with Darkness (2013)
Angelfire (2011)
Wings of the Wicked (2012)
Shadows in the Silence (2013)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jaa mietteesi!